Kirjat hengen ravintona
Tuli aika raivata kirjahyllyjä putkiremontin tieltä. Siinä meni iltapuhde jos toinenkin, kun nostalgia otti vallan kirjoja plaratessa. Joistakin kirjoista oli toki syytä luopua, mutta jäljelle jääneet ovat nyt saaneet oman huoneen.
Tiedän, että kaikki eivät niinkään perusta siitä, että kirjoja säilytetään sen jälkeen, kun ne on luettu. Itse olen kuitenkin luonteeltani ”romantikko”, joka ei oikein kykene luopumaan rakkaista esineistä. Voisi sanoa, että kiinnyn helposti. Muistoille on aina paikkansa minun sydämessäni.
Kirjahyllyn merkitys taitaa olla myös sukupolvikysymys. Itselleni on aina ollut tärkeää se, että kirjat ovat helposti saatavilla, varsinkin tietokirjat, joihin olen iän myötä yhä enemmän ja enemmän leimautunut. Järjestän kirjat mielelläni aihealueittain, en kuitenkaan aakkosta niitä, kuten entinen kollegani kertoi tehneensä.
Tiedän myös, että joillekuille kirjahylly, sen laajuus ja sisältö, ovat jonkinlaisia sivistyksen mittareita. Itse en halua kuulua sellaiseen seurakuntaan, jossa asioita arvotetaan näin suoraviivaisesti, vaikka minulle kirjojen läsnäolo onkin tärkeä resurssi. Kirjat myös paljastavat erilaisia asioita: kirjahyllyn sisältö kertoo paljon omistajansa mielenkiintoalueista. Siis kurkista kirjahyllyyni, niin tiedät, millainen olen.
Vaikka olenkin ollut verraten ahkera kirjastojen asiakas, olen huomannut, miten erinomainen asia on, että suuri osa – ainakin varhaisimmista lukemistani kirjoista – on tehnyt pesän kotiini omistuskirjoina. Eikä ainoastaan nostalgiasyistä, vaan myös siksi, että ne olemassaolollaan kertovat lahjomattomasti, mistä rakennuspalikoista olen koostunut. Se, mitä olen lapsena ja nuorena – ja myöhemminkin – ahminut, on tavalla tai toisella tullut myös ulos, eli olen sitä, mitä olen lukenut.
Joulunpyhien aikaan, lukemisen ja kirjojen huippusesonkina, oli otollinen hetki puntaroida, mitkä kirjahyllystäni löytyneet kirjat ovat jättäneet tavallista syvempiä muistijälkiä. Alla nähtävät valinnat, jotka eivät todellakaan ole mitään itsestäänselvyyksiä, olen rajannut ensimmäisiin 20 ikävuoteeni.
Pojan ensimmäisiä kirjoja oli – tietenkin – autokuvakirja. 50-luvun puolivälin dollarihymyjä rapakon takaa, joukossa pari eurooppalaistakin.
Heikin salaisuudet/Aale Tynni (WSOY 1956)
Jokke-peikon ja Heikin seikkailut olivat mielenkiintoisia ja jännittäviä. Ensimmäinen varsinainen kirja, jonka muistan tehneen minuun suuren vaikutuksen. Sitä äitini luki minulle usein, ja luin toki sitä itsekin, kun lukemaan opin.
Aarteiden kirja – keksintöjä ja löytöretkiä (WSOY 1960)
Aarteiden kirjaa meillä oli useampia osia. Kuvan kirjan olen saanut isältäni nimipäivälahjaksi sen ilmestymisvuonna. Tämä Kirsi Kunnaksen toimittama kahdeksas osa kiehtoi minua erityisesti uraauurtavien, rajoja rikkovien yksilöiden ja heidän edesottamustensa takia. Pikkusisko on nähtävästi raapustanut Eskon puumerkkinsä kanteen.
Odysseuksen harharetket (WSOY 1959).
Kun olin 7-vuotias, Oiva-setäni antoi minulle joululahjaksi tämän lapsille tarkoitetun lyhennelmän eeppisestä klassikosta. Vähän myöhemmin sain vastaavan lyhennelmän Troijan sodasta. Jälkikäteen on helppo sanoa, että näistä alkoi elämänmittainen kiinnostus historiaa ja antiikkia kohtaan. Olen lukenut niitä myös kaikille lapsilleni ja toivon, että perinne jatkuu.
Ruohoaavikko/James Fenimore Cooper (WSOY 1958)
Näitä siniselkäisiä Nuorten toivekirjaston kirjoja kirjahyllyyni kertyi pitkä rivi. Ruohoaavikon sain äidiltäni nimipäivälahjaksi vuonna 1961. Cooperia pidetään ns. intiaaniromaanien isänä. Luin monta muutakin hänen kirjoittamaansa kirjaa, mm. Viimeisen mohikaanin.
Kuolema Niilillä/Agatha Christie (Otava 1940)
Isänkin kirjahyllyllä piti käydä. Pikkupojasta tämä dekkari tuntui kovin jännittävältä. Sittemmin tuli luettua Christien tuotannosta kaikki, missä Hercule Poirot ratkoi murhamysteereitä. Kavereiden kanssa pidimme huolta siitä, että hankimme eri kirjoja, jolloin voimme toisiltamme lainaamalla päästä lukemaan enemmän näitä laatudekkareita.
Timantit ovat ikuisia/Ian Fleming (Gummerus 1966)
Dekkareista ei ollut pitkä harppaus James Bondiin. Silloin luettiin kirjat ensin ja katsottiin elokuvat vasta paljon myöhemmin. Bondeissa ja Pyhimys-kirjoissa oli suuren maailman tuntua, joka viehätti silloista teiniä.
John Lennon panee omiaan/John Lennon (Otava 1964)
Musiikilla oli keskeinen osa nuorukaisen elämässä. The Beatles ei kuitenkaan kuulunut erityisiin suosikkeihini. The Rolling Stones oli enemmän makuuni, mutta tunnustin kyllä Lennonin monipuoliseksi lahjakkuudeksi. Tässä kirjassa kukkivat hänen tekstinsä ja piirroksensa.
Retkeilijän lintuopas/Olavi Hildén (Otava 1967)
Maalla kasvaneena ja kesät tiukasti mökillä viettäneenä minulle kehittyi jo lapsena tiivis vuorovaikutussuhde luontoon. Lintuja on tarkkailtu, kasveja kerätty ja kaloja kalastettu. Alan kirjat ovat sananmukaisesti kuluneet käsissä.
Niin kulki Kolumbus/Jarkko Laine (Otava 1969)
Jarkko Laine oli uuden aikakauden airut. Koska hän oli Turusta kotoisin ja koska asuin itse jonkin matkan päässä, Laitilassa, oli vain luonnollista, että hänen tuotantoonsa piti tutustua lähemmin.
Olet söpö, Jaska Jokunen/Charles M. Schulz (Sanomapaino 1969)
Huumori on aina ollut minulle tärkeä juttu. Meille oli kyllä tilattu Aku Ankkaa, joka edusti perinteistä sarjakuvaa, mutta Jaska Jokusessa alkoi elää uudenlainen, tunneälyllä kyllästetty maailma. Kannoin ylpeänä vuosikausia Ressu-rintanappia talvitakissani.
Kohti uutta maailmaa/Robert F. Kennedy (WSOY 1968)
Olin jossain määrin poliittisesti tiedostava nuori, kuten moni aikalaiseni. 60-luvun lopun ismeihin en kuitenkaan lähtenyt mukaan, vaan yritin pääasiassa ajatella omilla aivoillani. Kennedyissä olin kuitenkin näkevinäni paljon positiivista energiaa.
Alaston apina/Desmond Morris (Otava 1968)
Aikakautensa kohukirja saavutti tietysti myös minut. Toki halusin ottaa selvää, mitä luonnontiede ihmisenä olemisesta tiesi ja missä valossa minun piti itseni nähdä. Taisinpa hyvinkin löytää tämän kirjan avulla sisäisen eläimeni.
Sinuhe egyptiläinen/Mika Waltari (WSOY 1945)
Ennen Sinuhea Waltarin tuotannosta minulle olivat tuttuja Suuri Illusioni, Ihmiskunnan viholliset sekä Johannes Angelos, mutta tämä räjäytti pankin: historiallinen romaani vailla vertaa. On ollut mukava todeta, että teosta ovat lukeneet niin monet ulkomaalaisetkin.
Michelangelo/Irving Stone (WSOY 1963)
Kesän 1970 olin Helsingissä kesätöissä ja asuin tätini luona. Siellä kirjahyllystä tarttui käsiini tämä vastustamaton järkäle, jonka johdattelemana pureuduin kiihkeästi renessanssin ajan mestarin elämään. Lukukokemuksen jälkeen elämäkerrat kiinnostivat minua aivan eri tavalla kuin ennen. Olen muuten sittemmin perinyt saman kirjayksilön.
Uhri/Saul Bellow (Tammi 1967)
Saul Bellow on yksi niistä nykykirjailijoista, jotka koin ”löytäneeni” nuorella iällä ihan itse. Muita vastaavia olivat Philip Roth (Portnoyn tauti), Yaşar Kemal (Haukkani Memed) ja Ken Kesey (Yksi lensi yli käenpesän). Tammen 60-vuotias Keltainen kirjasto ansaitsee tietenkin oman kunniamainintansa suomalaisessa kirjallisuuskentässä.
Sadan vuoden yksinäisyys/Gabriel García Márquez (WSOY 1971)
Fabulaa, fabulaa… tarinan kertomisen mestarilta. Avasi silmät Latinalaisen Amerikan suuntaan. Varsinainen kulttiromaani.
Keittokirja kahdelle/Anna-Maija ja Juha Tanttu (WSOY 1972)
Kun piti oma pesä laittaa, sain tädiltäni tällaisen modernin keittokirjan. Sille olikin käyttöä, vaikka olin koulussa ottanut vapaaehtoiseksi aineeksi kotitalouden, mikä ei ollut siihen aikaan mitenkään yleistä.
Näin siis alle kaksikymppisenä. Maku ja lukutottumukset ovat sittemmin muuttuneet: tietokirjat ja kirjojen lukeminen alkuperäiskielellä ovat vallanneet alaa perinteiseltä käännöskirjallisuudelta. Runouskin on alkanut tuntua entistä läheisemmältä. E-kirjatkin ovat tulleet tutuiksi, mm. tekemällä itse kirjoittamastani Löytöretki Espanjaan -kirjasta e-version. Kaikelle on nähtävästi aikansa kuten Raamattukin sanoo.
joulukuu 2014